|
Street Survival Club ry on tamperelainen
moottoripyöräkerho, jonka toiminta alkoi jo 1990 -luvun
alkupuolella kun Autokoulut Ajola ja
City perustivat
oppilailleen suunnatun moottoripyöräkerhon. Kerhon
tarkoituksena onkin moottoripyöräilyharrastuksen ja
liikennekulttuurin edistäminen ja kehittäminen Tampereen
kaupungissa ja sen lähiympäristössä.
Kerhon toimintaan kuuluu olennaisena osana mm. ajoharjoittelu ja
matka-ajo, sekä tarpeen tullen esille otettava asennekasvatus.
Toiminta onkin laajentunut ja monipuolistunut vuosien myötä. Marraskuussa 2000 kerho vahvistettiin myös
rekisteröidyksi yhdistykseksi. Vuodesta 2004 lähtien kerhomme on ollut
myös SMOTOn jäsenkerho. Kaikki SMOTOn jäsenedut ovat siis myös
Street Survival Club:in jäsenten käytettävissä.
Jäseneksi pääseminen
Oletko kiinnostunut kerhomme jäsenyydestä?
Street Survival Club ry:n jäseneksi voidaan hyväksyä suoraan jokainen henkilö, joka on saanut ajo-opetusta Autokoulu
Ajolassa tai Autokoulu Cityssä. Jos et ole saanut opetusta em.
autokouluissa, pääset jäseneksi hallituksen
päätöksellä. Vuosimaksu on 15 eur ja liittymismaksu
5 eur. Tervetuloa mukaan menoon!
© Street Survival Club ry
sivu päivitetty 3.2.2009
|